19.2.07

Hesarin urheilutoimittajien velvollisuus valittamiseen

Vituttaa Suomen alppimaajoukkueen puolesta. Sunnuntain Hesarissa arvon (m)urheilutoimittaja lyttäsi kasaan paitsi joukkueen kokoonpanon, myös etukäteen ne piristävät yksilösuoritukset, joita oli tulossa vielä sunnuntaisessa joukkuekisassa. Sanojaan ei sitten enää voinut sunnuntaina ottaa takaisin ja tämän päivän lehden uutisointi muistaa vain laimeasti ja epäsuoraan kehaista sitä tosiseikkaa, että pieni ja sisukas Suomi oli joukkuekisassa erittäin ansiokkaasti monen suuren ja perinteisen alppihiihtomaan edellä, neljäntenä. Vaikkakin se tapahtui niukasti, niin tämä kuitenkin kahdesta ulosajosta huolimatta!

Tuntuu, että Hesarin urheilusivuilla esiintyvä palsta, urheilukulma, on tarkoitettu vain toimittajien valituskiintiön täyttämiseen. Asiallinen taustoittaminen sikseen. Kun mitään järkevää sanottavaa ei keksitä, palstalla on hyvä avautua ja syyttää urheilijoita tai heidän taustajoukkojaan milloin mistäkin mokasta.

Nyt kun Suomi on vihdoin väellä ja vängällä saavuttanut tilanteen, jossa MM-kilpailuihin voidaan lähettää muitakin kuin ehdottomat kärkinimet, on ratkaisu tietenkin aivan väärä. Olisi pitänyt vain jäädä kotiin harjoittelemaan, tietty. Siinähän sitä arvokisatuntumaa saa, kun seuraa kisoja televisiosta. Tottakai.

Itseasiassa Suomen alppihiihdolle aiheutuu tästä Åren keikasta suunnattomat vaikeudet tulevaisuudessa. NIIN monta turhaa urheilijaa kisoissa! Suorastaan hukkaan heitettyä rahaa! Joukkueen johto ei ollut ollenkaan tilanteen tasalla - kyllä HS:n urheilutoimitusta olisi pitänyt kuulla ennen kuin joukkue nimettiin!

Uskomatonta sontaa! Tekee taas kerran mieli lopettaa Hesarin tilaaminen. Kele!

---
Päivitys 20.2.

Sanni Leinonen oli aivan uskomattoman piristävä näissä kisoissa! Tytön olemus suorastaan hehkui haastatteluissa positiivisuutta ja aitoa urheilun iloa. Sannista tulee ehdottomasti seuraaville vuosille suosikkiurheilijani, jonka edesottamuksia on toivottavasti yhtä hauska seurata kuin aikanaan Tanja Poutiaisen. Olen varma, että Sannissa on potentiaalia saavuttaa suuria saavutuksia - sekä urheilussa että elämässä yleensä. Go Sanni! :)

2 kommenttia:

geetzu@gmail.com kirjoitti...

Hesari on meillä ihan boikotissa, meni hermo niihin IFK:ta tumppaaviin "asiantunteviin kirjoituksiin". No ihan kokonaan en ole päässyt eroon, lainaan naapurin mummolta vähintään puolen viikon lehdet... :p

Psssskaa enivei!

Joni kirjoitti...

Jep. En itse saa kicksejä lätkästä, mutta voin kuvitella tunteen... :) Ja myös sen, että Hesari on avoimesti pro-Jokerit - ennemmin kuin HIFK ainakin.